Usein kysyttyä TBE- eli punkkirokotteesta
Punkit levittävät Suomessa kahta tunnettua tautia: borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta, mutta TBE-viruksen aiheuttamaa puutiaisaivokuumetta vastaan voi ottaa rokotteen. Rokotukset saat helposti ilman ajanvarausta Rokoteklinikalta tai Rokotebussista. Punkkirokotuksen perusrokotussarja koostuu kolmesta rokoteannoksesta. Näistä kaksi ensimmäistä annosta on hyvä ottaa ennen punkkikauden alkamista tai mahdollisimman pian sen alkamisen jälkeen. Kolmas perussarjan rokote otetaan 5-12 kuukauden jälkeen toisesta rokotteesta.
Mitä punkkirokotetta (TBE-rokote) käytätte?
Rokoteklinikoilta ja Rokotebusseilta löytyy pääsääntöisesti molempia Suomessa myytäviä rokotteita (Ticovac ja Encepur). Rokotteet ovat vaihtokelpoisia, eli toisella valmisteella aloitettua sarjaa voi jatkaa toisella. Yleensä molempia valmisteita on saatavilla kaikilla Rokoteklinikoillamme.
Millaisella aikataululla minun tulisi ottaa punkkirokotus (TBE-rokote)?
TBE-rokotteen perussuoja saadaan kolmen pistoksen avulla. Kaksi ensimmäistä otetaan noin 1 kuukauden välein ja kolmas 5 – 12 kk kuluttua toisesta annoksesta. Ensimmäinen tehoste annetaan kolmen vuoden päästä perusrokotesarjasta. Seuraavat tehosteet annetaan alle 50-vuotiailla 10 vuoden välein, 50-60-vuotiailla 5 vuoden välein ja yli 60-vuotiailla kolmen vuoden välein. Älä huoli, lähetämme sinulle tekstiviestillä tai sähköpostilla muistutuksen kun on aika hakea rokote!
Lähden matkalle saaristoon kuukauden kuluttua, ehdinkö ottaa kaksi annosta ennen matkaa?
Kaksi ensimmäistä annosta voi ottaa 14vrk välillä. Tällöin puhutaan tavanomaisesta nopeutetusta ohjelmasta. Kolmas annos otetaan normaalisti 5-12kk kuluttua toisesta.
Jos tarvitaan välitöntä suojaa matkan vuoksi, niin kolme ensimmäistä annosta voi ottaa nopealla rokotusohjelmalla (vain Encepur-valmisteella) päivinä 0,7 ja 21 vrk. Tällöin ensimmäinen tehoste tulee jo 12−18 kuukauden kuluttua kolmannesta annoksesta.
Sain kaksi annosta TBE-rokotetta kuukauden välein neljä vuotta sitten, mutta unohdin ottaa kolmannen rokotuksen. Pitääkö minun aloittaa rokotukset alusta?
Jos rokotusaikataulu keskeytyy ja rokotusväli pitenee, jatketaan yleensä siitä, mihin on edellisellä kerralla jääty. Elimistö ei unohda aiemmin saamiaan rokotuksia.
Olen kuullut, että alle 7-vuotiaita lapsia ei tule rokottaa TBE-tautia vastaan. Onko se oikein?
Ei, se ei ole totta. TBE-rokotetta voi antaa 1-vuodesta lähtien. Pienetkin lapset voivat sairastaa vakavan tautimuodon ja saada hankalia pitkäaikaisia komplikaatioita. Punkkirokotus voidaan hyvin antaa riskialueella liikkuvalle yli 1-vuotiaalle lapselle. Tutkimuksissa on myös käynyt ilmi, että lapsilla on lievänkin tautimuodon jälkeen pitkäkestoisia oppimis- ja muistihäiriöitä ja käytösongelmia liittyen esim. koulunkäyntiin. Lisäksi voimme sanoa, että rokotesarjan antama suoja on hyvä.
Mistä tiedän levittävätkö asuinpaikkakuntani tai kesämökkini punkit puutiaisaivokuumetta?
Voit katsoa kuntasi TBE-tilanteen ja rokotussuositukset THL:n karttaesityksestä.
Onko punkkirokote turvallinen ottaa?
Kyllä, TBE-rokotteet ovat olleet hyvin siedettyjä. Paikallisia reaktioita (punoitusta, kipua rokotuskohdassa) on esiintynyt yhtä paljon kuin muillakin lihakseen pistettävillä rokotteilla. Tavallisinta vaivaa eli lyhytkestoista päänsärkyä rokotuksen jälkeen on ollut 5 – 6 %:lla. Sivuvaikutusten esiintyvyys vähenee ensimmäisen rokotuskerran jälkeen. Rokote on ollut käytössä aikuisilla ja lapsilla jo yli 40 vuoden ajan, eikä sen käyttöön liity merkittäviä terveysriskejä.
Olen hieman vilustunut. Saanko silti tulla?
Rokotamme vain terveitä ihmisiä. Rokoteklinikkamme ovat auki ympäri vuoden. Tule ottamaan tarvittavat rokotukset, kun olet tervehtynyt.
Pelkään piikkejä, mitä voin tehdä, jotta punkkirokotus tuntuisi helpommalta?
Tärkeintä on kertoa asiasta hoitajillemme. Näin voimme antaa sinulle ylimääräistä aikaa ja voit saada rokotuksesi maaten. Huolehdi että olet syönyt ja juonut hyvin, jos pyörryt helposti.
Imetän lastani, voinko silti saada rokotuksen?
Imetys ei ole este TBE-rokotuksen ottamiselle.
Olen raskaana, voinko silti saada rokotuksen?
Ei-eläviä rokotteita, kuten TBE-rokotteen, voi tilanteen mukaan antaa raskauden aikana, jos rokotuksen antamiselle on erityinen tarve ja hyödyt katsotaan mahdollisia haittoja suuremmiksi. Yleensä raskaana oleva voi suojautua punkeilta muilla keinoin ja ottaa rokotuksen synnytyksen jälkeen. Arvioimme Rokotepalvelussa aina yksilöllisesti raskaana olevan mahdollisen rokotustarpeen.
Voinko mennä saunaan rokotuksen jälkeen?
Saunaan voi mennä rokotuksen jälkeen, jos vointi on normaali.
Poikani on allerginen kananmunalle, voiko hän ottaa rokotuksen?
TBE-rokote on valmistettu kanan alkion ihosoluissa, ei hedelmöitetyssä kananmunassa. Tästä syystä kananmunalle allergisen henkilön voi rokottaa aivan normaalisti TBE-rokotteella. Valmistustavan vuoksi ne eivät sisällä merkittävää määrää kananmunan proteiinia, ovalbumiinia. Kts. THL:n ohje kananmunalle allergisten rokottamisesta.
Kannattaako TBE-rokote ottaa?
Rokote estää noin yhdeksän TBE-tapausta kymmenestä. Jos liikut puutiaisaivokuumealueella, niin rokote on helppo tapa suojautua vakavalta taudilta.
Palvelemme Rokoteklinikoilla ilman ajanvarausta ympäri vuoden, Rokotebussilla huhti-lokakuuhun.
Lue lisää aiheesta sivuiltamme:
