Tutkimus: Punkit aktiivisia myös talvella
Talvi, lumi ja kylmä sää eivät estä punkkeja kiinnittäytymästä eläimiin, osoittaa uusi ruotsalainen tutkimus.
– Punkkien levittämiä tauteja ei voi sivuuttaa vain siksi, että on talvi, sanoo ruotsalainen tutkija Petter Kjellander.
Aikaisemmin olemme olettaneet, että pohjoismaissa puutiaiset eli punkit lähtevät liikkeelle, kun vuorokauden keskilämpötila nousee yli 5 asteeseen. Mutta nyt Ruotsin Maatalousyliopiston (SLU), SVA:n ja Linköpingin Yliopiston tutkimus osoittaa, että punkit voivat olla aktiivisia myös tätä alhaisemmissa lämpötiloissa.
– Olemme löytäneet villieläimistä aktiivisia punkkeja lämpötilan ollessa nollassa tai jopa miinuksen puolella, kertoo SLU:n professori Petter Kjellander, joka on yksi tutkimuksen taustalla olevista tutkijoista.
– Emme väitä, että punkit heräsivät eloon näin alhaisissa lämpötiloissa, vaan että ne olivat kiinnittyneinä isäntäeläimiin ulkolämpötilojen ollessa kylmiä.
Lumen syvyydellä ei ole merkitystä
Tutkijat kartoittivat punkkeja metsäkaurispopulaatiossa kolmen talven aikana, kahdella eri paikkakunnalla. Tutkimuksessa metsäkauris otettiin kiinni, punkit nypittiin pois ja eläin päästettiin takaisin luontoon. Muutaman viikon kuluttua sama metsäkauris tarkastettiin uudelleen punkkien varalta. Lopputuloksena joka toinen metsäkauris sai uusia punkkeja.
– Olemme tehneet mittauksia usean talven aikana, jolloin on ollut sekä sadetta että lunta. Myöskään lumen syvyydellä ei näytä olevan merkitystä siihen, paljonko punkkeja eläimistä on löytynyt, Petter Kjellander kertoo.
Punkkeihin voi törmätä myös sydäntalvella
Tutkijat epäilevät, että punkit heräävät aikaisemmin talviunilta, kun villieläimet makaavat ja lämmittivät punkkien talvehtimisalueita. Tulokset osoittavat, että talvikausi ei estä punkkeja löytämästä uusia isäntiä.
Suomen Rokotepalvelun toimitusjohtaja Olivia Kuusinen yhtyy tutkimuksen löytöön.
”Joka talvi meille saapuu hämmästyneitä asiakkaita, jotka ihmettelevät löytäneensä punkin itsestään tai kotieläimestä keskellä talvea. Suuremmissa määrin punkit eli puutiaiset liikkuvat huhti-marraskuussa mutta niihin törmääminen talvella Etelä-Suomessa ei ole nykypäivänä mitenkään poikkeuksellista. Punkkisyynillä ja rokotteilla suojautuminen kannattaa aina, jos liikkuu riskialueilla.”
Tutkijoiden mukaan terveydenhuollossa on otettava huomioon potilaiden mahdolliset TBE- ja borrelioositartunnat myös sydäntalvella.
Lisätietoja:
Suomen Rokotepalvelu Oy, toimitusjohtaja Olivia Kuusinen,
puh. 040 1563 112 tai sähköposti olivia.kuusinen@rokotepalvelu.fi
