Taudit, joiden esiintyvyyteen ei voida vaikuttaa laumasuojalla tarttuvat esimerkiksi eläinten, kuten hyttysten ja punkkien välityksellä. Kyseisiä tauteja vastaan onkin tärkeää, että jokaisella on henkilökohtainen rokotussuoja. Yleisiä Suomessa yksilökohtaisesti tartuntasuojaa vaativia rokotuksia ovat esimerkiksi TBE-ja jäykkäkouristusrokote. TBE eli puutiaisaivokuume välittyy ihmiselle punkin pureman kautta. Puutiaisaivotulehdus kiertää eläimissä, kuten esimerkiksi kauriissa ja jyrsijöissä. Vaikka kaikki suomalaiset rokotettaisiin, ei itse tauti katoaisi. Nykyaikana punkit eivät asu enää ainoastaan korkeassa ruohikossa tai vesistöjen lähellä. Eläimet levittävät tautia laajemmin ja esimerkiksi taajamissa puistonpenkillä istumisen jälkeen punkki on voinut kiivetä jalkaa pitkin.
Mikä tetanus?
Jäykkäkouristusbakteeri elää maaperässä ja voi tarttua ihmiseen esimerkiksi haavan tai eläimen pureman kautta. Jäykkäkouristussuoja tulee olla aina voimassa, sillä taudin uhka seuraa meitä tavallisessa arjessa, varsinkin kesällä. Kukkapenkkiä kaivaessa ei tulekaan ajatelleeksi, että mullassa voikin lymytä jäykkäkouristusbakteeri. Ruusupensasta laittaessa, muistaa vasta piikin repäistessä ihoa, että olisi pitänyt laittaa puutarhahanskat, ja olikohan oma tetanusrokote voimassa. Samaa tulee harvemmin kesämökkiä kunnostaessa ajateltua, muuta kuin vasta siinä vaiheessa, jos tuleekin pieni haaveri naulan kanssa.
Mitä muita tauteja vastaan olisi tärkeää saada henkilökohtainen rokotussuoja?
Myös vyöruusu on tauti, joka voi puhjeta vesirokon sairastaneelle esimerkiksi stressin vaikutuksesta. Muualla maailmalla taas on monia muita tauteja, jotka leviävät esimerkiksi hyttysten ja eläinten puremien kautta. Näitä tauteja ovat esimerkiksi rabies, keltakuume, dengue ja chikungunya. Onneksi edellä mainittuja tauteja vastaan on olemassa rokotteita.