Matkailu

Oma rokotustarve ja kohdemaan rokotussuositukset kannattaa selvittää hyvissä ajoin ennen matkaa. Tarvittavat rokotukset määräytyvät matkakohteen, matkan luonteen ja matkan keston mukaan. Lyhyellä lomamatkalla Pohjois- ja Länsi-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa riittää yleensä suomalaisen kansallisen rokotusohjelman antama rokotesuoja, kunhan se on ajan tasalla. Pidemmälle matkalle, trooppiseen kohteeseen ja ulkomaille muuttaessa kannattaa kohdemaan rokotussuositukset aina tarkistaa.

Matkailu ja rokotukset

Matkaa suunniteltaessa on hyvä muistaa, että rokotteet tulee ottaa hyvissä ajoin. Rokotustarve olisi hyvä selvittää viimeistään 2-3 kk ennen matkaa. Joitakin rokotteita täytyy ottaa useampi annos, jotta riittävä rokotussuoja ehtii muodostua.

Omat voimassa olevat rokotukset on hyvä selvittää. Oman rokotushistorian selvittäminen kannattaa aloittaa esim. työterveyshuollon, oman terveysaseman tai opiskeluterveydenhuollon kautta sekä Kanta.fi-palvelusta ja vanhoista rokotus- tai neuvolakorteista. Katso vinkkimme omien rokotustietojen tarkistamiseen sivuiltamme!

Matkailijan perusrokotukset tulee myös olla ajan tasalla

Pohjan matkailijan rokotussuojalle muodostaa kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden antama suoja, joka saadaan pääosin lapsena ja nuorena neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Ennen matkaa on hyvä varmistaa, että myös perusrokotukset (esim. jäykkäkouristus) ja niiden tehosteet ovat ajan tasalla.

Lasten ja nuorten matkailurokotteet

Matkailurokotteiden lisäksi lasten ja nuorten osalta on hyvä tarkistaa, että he ovat saaneet kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset, ja tarvittaessa täydentää niitä ennen matkaa. Joskus kansallisen rokotusohjelman rokotteita on syytä aikaistaa matkan vuoksi.

Mitä rokotteita tarvitaan matkalle?

Rokotustarve määräytyy matkakohteen, matkan keston ja luonteen perusteella. Katso sivuiltamme maakohtaisia suosituksia tai varaa aika matkailuneuvontaan.

Rokotukset Eurooppa

Rokotukset Aasia

Rokotukset Amerikka

Rokotukset Afrikka

Rokotukset Australia ja Uusi-Seelanti

Rokotukset Lähi-itä

Matkailuneuvonta

Matkustettaessa Euroopan ulkopuolelle, on syytä tarkistaa, tarvitseeko maahan perusrokotusten ja mahdollisten A- ja B- hepatiittirokotusten lisäksi muita rokotteita tai esimerkiksi malarianestolääkitystä. Jos lähdet kaukomatkalle tai haluat keskustella asiantuntijamme kanssa kohdemaan suosituksista, varaa aika Matkailuneuvontaamme.

Hinnasto  Rokoteklinikat  Rokotebussi