Kesälomalla Viroon tai Baltiaan? Muista TBE- eli punkkirokotukset
Moni suomalainen suuntaa kesälomalla Viroon tai muualle Baltiaan. Päiväristeilyjen ja kylpylälomien lisäksi yhä useampi lähtee myös luontoon – esimerkiksi Saarenmaalle, Hiidenmaalle tai mantereen luontokohteisiin. Virossa ilmasto on hieman lämpimämpi ja kasvukausi pidempi kuin Suomessa, ja kasvillisuudelle on tyypillistä rehevät lehtimetsät ja lehdot isoine tammineen. Viron ja muun Baltian ilmasto on otollinen myös punkeille ja niiden levittämille taudeille. Puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus onkin Baltiassa Euroopan korkeinta.Rokoteasiantuntijoiden tarkastama
Julkaistu: 21 toukokuuta 2026

Pienen koon vuoksi punkeilta voi olla vaikea välttyä
Itse olen tehnyt lukuisia auto- ja pyöräretkiä Virossa ja telttaillut monissa luontokohteissa. Viimeisimmällä autoreissulla muistan irrottaneeni useamman punkin, jotka varotoimenpiteistä huolimatta olivat onnistuneet pureutumaan kiinni. Punkin pienen koon vuoksi purema voi jäädä kokonaan huomaamatta, vaikka puutiainen kasvaa kokoa veriateriaa nauttiessaan ja tulee silloin helpommin havaittavaksi. Erityisen hyvin on jäänyt mieleeni telttailu Muhun saarella, jossa leikatulta nurmikoltakin löytyi aktiivisesti liikkuvia punkkeja. Siihen asti olin ajatellut, että vain heinikko ja metsänpohja olisi riski punkeille.
Viime hetken matka, futisturnaus tai kesäleiri voi tulla vastaan nopeammin kuin huomaa
Työssäni Rokoteklinikalla olen huomannut, että matkailijat havahtuvat usein rokotussuojan tarpeeseen vasta muutama viikko ennen reissua. Kesän futisturnaus Ahvenanmaalla tai kesäleiri Virossa on saatettu varata jo hyvissä ajoin, mutta arjen kiireissä punkkirokotus jää helposti viime tinkaan, kun lähtö lähestyykin yllättävän nopeasti. Vaikka rokotukset olisi hyvä suunnitella jo kuukausia ennen suojaustarvetta, voidaan TBE-rokotukset antaa myös nopeutetulla aikataululla.
Iän myötä olen tullut punkkien suhteen varovaisemmaksi ja huomaan herkemmin riskipaikat ympäristössä. Viime kesänä mukava ilta riippumattoa puuhun virittäen keskeytyi kädellä vipeltävään punkkiin. Koiran kanssa liikkuessa on tullut myös huomattua, että punkkeja on lähes joka paikassa, missä on kasvillisuutta. Punkeilta ei voi täysin välttyä, ellei sitten jää neljän seinän sisälle koko kesäksi. Koen, että rokotusten ansiosta pystyn nauttimaan helpommin luonnossa liikkumisesta.
Virossa, Latviassa ja Liettuassa on merkittävä riski puutiaisaivotulehdukselle
Suomessa TBE-riski on edelleen jossain määrin alueellista, vaikka viimeisen kymmenen vuoden aikana tauti onkin lisääntynyt ja levinnyt uusille alueille. Baltiassa riski puutiaisaivotulehdukselle on kaikkialla ja riski on arvioitu taudin yleisyyden vuoksi merkittäväksi. Vaikka suurimmassa riskissä ovat runsaasti luonnossa liikkuvat, voi tartunnan saada myös kaupunkipuistoista. Tartuntariski on suurin keväästä myöhäiseen syksyyn. Suomea lämpimämmän ilmaston vuoksi punkkikausi on pidempi ja esiintyminen voi olla jopa ympärivuotista.
Suosittelen, että jos suunnittelet matkaa Viroon tai muualle Baltiaan ja aiot liikkua luonnossa, TBE-rokotussuoja kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkaa.
Kaisa Jääskeläinen,
Terveydenhoitaja
Suomen Rokotepalvelu
Lue lisää
Rokotukset Viroon, Latviaan ja Liettuaan - matkakohteena Baltia
Tutustu Baltian alueen rokotussuosituksiin.
TBE-rokote
Lue lisää TBE-rokotuksista. Löydät sivulta myös nopeutetun TBE-rokotusohjelman aikataulun.
TBE riskialueet
Puutiaisaivotulehduksen riski Suomessa on jatkuvasti lisääntynyt ja sitä tavataan lähes kaikilla hyvinvointialueilla. Lue lisää riskialueista Suomessa ja Euroopassa.
Punkkirokote lapselle
Lue lisää lasten TBE-rokotuksista.