Mitä rokotteilla on saatu aikaan?

Rokote on ollut mullistava ja merkittävä keksintö lääketieteen historiassa. Rokotuksilla säästetään WHO:n arvion mukaan jopa 3,5-5 miljoonaa ihmishenkeä joka vuosi. Lisäksi rokotukset estävät vakavia sairastumisia, vähentävät inhimillistä kärsimystä ja vammautumisia.

Edward Jenner julkaisi vuonna 1798 tutkimuksen lehmärokon käytöstä isorokon torjumiseen. Pian sen jälkeen rokottaminen yleistyi Euroopassa.

Rokotusten alkumetrit

Rokotusten historia alkaa isorokon torjunnasta rokonistutuksin eli keinotekoisesti aiheutetun isorokon avulla. Tässä menetelmässä hierottiin sairastuneen rokkoruvesta tehtyä pulveria terveen henkilön käsivarteen tehtyihin ihoviiltoihin. Suomessa ensimmäinen rokonistutus isorokkoa vastaan tapahtui vuonna 1754, mutta Intiassa tiedetään ensimmäisten rokonistutusten tapahtuneen jo ~50 eaa. Rokonistutus ei ollut vaaraton menetelmä, sillä sen aiheuttama lievä rokko saattoi tarttua muihin. Lääkäri Edward Jenner julkaisi vuonna 1798 tutkimuksen lehmärokon käytöstä isorokon torjumiseen. Tämä oli turvallisempi tapa ehkäistä isorokkoa. Pian sen jälkeen rokottaminen yleistyi Euroopassa. Isorokkorokote oli pitkään ainoa käytössä oleva rokote.

Tässä muutamia rokotuksilla saavutettuja virstanpylväitä:

  1. Vielä 1800-luvun alussa joka kymmenes kuolintapaus Suomessa oli isorokon aiheuttama. Rokotukset isorokkoa vastaan aloitettiin Euroopassa 1700-luvulla ja vuonna 1980 WHO julisti isorokon hävitetyksi maailmasta. 
  2. Jäykkäkouristus eli tetanus on hengenvaarallinen bakteeritauti, jota esiintyy maaperässä kaikkialla maailmassa. WHO arvioi, että vuonna 1988 jäykkäkouristukseen kuoli peräti 787 000 vastasyntynyttä lasta. Rokotusten ansiosta vuonna 1995 vastaava luku oli enää 34 000 eli 96% vähemmän. Suomessa todettiin vielä 1940-luvulla 50 tapausta vuosittain, 1970-luvulla 10 ja nykyään 0-1 tapausta vuodessa. Puutteellinen rokotussuoja on edelleen riski tälle vakavalle taudille.
  3. Poliovirusta on kolmea eri alatyyppiä ja näistä kaksi on kaksi saatu hävitettyä maailmasta rokotusten ansiosta. Vaikka viimeisin poliotapaus on Suomessa todettu vuonna 1985, elää maassamme useita tuhansia polion vuoksi halvaantuneita. Täysi poliorokotussarja (neljä annosta) antaa 99% suojan poliolta. 
  4. Vuonna 1885 Louis Pasteur kehitti ensimmäiset rabiesrokotukset ihmisille. Nykyään eläinten puremasta leviävä rabies eli vesikauhu on estettävissä rokotussarjalla ja vasta-ainehoidolla.
  5. Myös syöpää vastaan voi rokottaa. Etenkin lapsena saatu b-hepatiittitartunta altistaa krooniselle b-hepatiitti-infektiolle, joka voi kehittyä maksasyöväksi. B-hepatiittirokotteilla voidaan estää tartunnan saaminen esimerkiksi perheenjäseniltä. HPV-rokotteella voi taas ehkäistä tehokkaasti kohdunkaulansyöpää, joka on neljänneksi yleisin syöpä naisilla maailmanlaajuisesti. 
  6. Rotavirusrokote tuli Suomessa kansalliseen rokotusohjelmaan syksyllä 2009. Rokotusten ansiosta alle viisivuotiaiden lasten sairaalahoitoa vaativat rotavirustapaukset ovat vähentyneet yli 93 prosenttia. Kehittyvissä maissa rotavirus on edelleen yleisin pienten lasten vakavaa ja tappavaa ripulitautia aiheuttava virus.
  7. Uudenlaiset mRNA-teknologialla valmistetut rokotteet tulivat ensimmäistä kertaa käyttöön 2020 koronapandemian hoidossa. Koronarokotteilla on ehkäisty tehokkaasti vakavaa tautia ja kuolemia. THL arvioi, että koronarokotteet ovat säästäneet Suomessa yli 7 300 koronataudista johtuvaa kuolemaa ajalla 27.12.2020–31.3.2022.
  8. Uusia rokotteita kehitetään jatkuvasti. Suomessa FVR – Suomen Rokotetutkimus tutkii rokotteiden tehoa, turvallisuutta ja vaikuttavuutta. Miltä kuulostaa esimerkiksi rokote borrelioosia tai ebolaa vastaan? Uusia saavutuksia ja virstanpylväitä on luvassa vielä tulevaisuudessakin.

Suomessa lapset saavat suojan kolmeatoista eri tautia vastaan osana kansallista rokotusohjelmaa.

 

Lue lisää:

Yhteystiedot Rokoteklinikat