Influenssaepidemia on käynnistynyt Suomessa edellisvuosia aikaisemmin. Suurin osa sairastuneista paranee influenssasta muutaman viikon kuluessa, mutta osalla voi kehittyä sairaalahoitoakin vaativa jälkitauti, kuten keuhkokuume. Tavalliseen flunssaan verrattuna influenssa aiheuttaa enemmän jälkitauteja. Jälkitauti on joko influenssaviruksen itsensä tai jonkin bakteerin, kuten pneumokokin, stafylokokin tai streptokokin aiheuttama. Influenssarokotus on edelleen ajankohtainen, sillä tartuntamäärät kasvavat tulevina viikkoina. Joulun aikaan ihmisten kokoontuessa yhteen, virus leviää herkästi.
Tavallisimpia influenssan jälkitauteja ovat keuhkokuume, poskiontelotulehdus, korvatulehdus ja sydänlihastulehdus. Influenssarokotus on paras keino ehkäistä influenssaa ja sen aiheuttamia vakavia jälkitauteja.
– Lastenlääkärin vastaanotolla vanhemmat usein tiedustelevat, kuinka heidän tulisi toimia, jotta lapselle ei tulisi toistuvasti korvatulehduksia ja antibioottikuureja. Vähälle huomiolle antibioottien käytön vähentämisessä on jäänyt influenssarokotteen teho. Influenssarokotus vähentää korvatulehduksia ja samalla antibioottikuurien tarvetta 1–5-vuotiailla lapsilla 28 %, kertoo Suomen Rokotepalvelun vastaava lääkäri ja lastentautien erikoislääkäri Jukka Vakkila.
”Keuhkokuumeen ensioireena voi olla äkillinen voinnin romahtaminen” – rokotetuilla vähemmän jälkitauteja