Korkean rokotuskattavuuden ylläpitäminen kaikissa ikäryhmissä on välttämätöntä yksilöiden ja yhteisöjen suojelemiseksi sekä tartuntojen ja epidemioiden ehkäisemiseksi. Korkean rokotuskattavuuden tuoma laumasuoja suojelee myös haavoittuvimpia, kuten vastasyntyneitä ja immuunipuutteisia, joilla ei ole riittävää suojaa tartuntatauteja vastaan.
Ajankohtaiset rokotuksilla ehkäistävät tartuntataudit Euroopassa
Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC) raportoi ajankohtaisista tartuntatautitilanteista EU- ja ETA-alueella. ECDC on julkaissut myös uuden rokotuskattavuuden seurantatyökalun, joka esittää ajantasaisesti rokotuskattavuutta esimerkiksi HPV:n sekä muiden rokotteilla ehkäistävien tautien osalta.
Tuhkarokkoa edelleen myös Euroopassa
Tänä vuonna Euroopassa on raportoitu 350 tuhkarokkotapausta 28. helmikuuta mennessä. Tuhkarokkotartunnat lisääntyvät tyypillisesti keväällä, ja leviämisriski on erityisesti väestöissä, joissa rokotussuoja ei ole täydellinen. Jokaisella lapsella ja aikuisella tulisi olla kahden rokoteannoksen suoja MPR-tauteja (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) vastaan tai vaihtoehtoisesti sairastettujen tautien aikaansaama vastustuskyky. Vuosina 1965–1975 syntyneiden suomalaisten suojassa saattaa olla puutteita, sillä osa heistä ei ole sairastanut MPR-tauteja eikä saanut rokotuksia.
Hinkuyskän kasvava tautitaakka
Hinkuyskätapaukset ovat lisääntyneet voimakkaasti: vuonna 2024 raportoitiin lähes 210 000 tapausta, mikä on yli kahdeksankertainen määrä vuoteen 2023 verrattuna. Eniten tauti kosketti alle yksivuotiaita lapsia sekä 10–14-vuotiaita