Influenssaepidemia käynnistymässä Suomessa – rokote kannattaa ottaa viimeistään nyt
Influenssa-aktiivisuus on lisääntynyt koko maassa ja tartuntoja on havaittu eri ikäisiltä kasvavissa määrin. Talvikaudella epidemioita aiheuttavat influenssavirusten lisäksi myös muut tutut taudinaiheuttajat, kuten RS-virus, koronavirus sekä pneumokokkibakteeri. Samat taudit ovat riesana myös matkailijoilla. Kaikkien neljän tartuntaa voi ehkäistä rokottautumalla.
Influenssarokote tulee muistaa vuosittain
Influenssa voi olla vakava tauti, joka saattaa aiheuttaa erityisesti riskiryhmiin kuuluville vaarallisia jälkitauteja, kuten keuhkokuumetta. Tauti voi olla rajuoireinen ja varsin ikävä myös perusterveelle aikuiselle.
– Influenssarokote tulee ottaa vuosittain, sillä liikkeellä olevat influenssavirusten kannat vaihtelevat ja muuttuvat. Edelliskauteen verrattuna influenssarokotteen toinen A-viruskanta on vaihdettu. Rokottamisen jälkeen kestää muutaman viikon, että täysi suoja on muodostunut. Rokote kannattaa ottaa viimeistään nyt, jotta ehtii saamaan hyvän rokotussuojan vuodenvaihteeksi, kertoo terveydenhoitaja Kaisa Jääskeläinen Suomen Rokotepalvelusta.
Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC) raportoi influenssa-aktiivisuuden olevan nousussa eli influenssakausi on alkamassa useissa Euroopan maissa. Kausi on alkamassa myös Suomessa. THL:n seurannan mukaan esimerkiksi uudellamaalla tauti on jo noussut kohtalaiselle tasolle.
RS-virusta vastaan uusi rokote
RS-viruskausi käynnistyy yleensä marras–joulukuussa ja tartuntoja on eniten vuoden vaihteen molemmin puolin. Virus aiheuttaa tyypillisesti lieviä, flunssankaltaisia oireita. Imeväisille, ikääntyneille ja riskiryhmiin kuuluville tauti voi kuitenkin olla vakava ja vaatia sairaalahoitoa. Yli 50-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat yli 18-vuotiaat voivat suojautua RS-virukselta uudella rokotteella. RSV tarttuu henkilöstä toiseen herkemmin kuin esimerkiksi influenssa- tai koronavirus.
RSV-kausi näyttää ECDC:n tietojen mukaan alkaneen Euroopan alueella.
Koronavirus voi edelleen aiheuttaa vakavan taudin
Koronavirus aiheuttaa yleensä äkillisen hengitystieinfektion. Taudinkuva voi edelleenkin vaihdella oireettomasta taudista vakavaan tautiin. Etenkin ikäihmiset ovat alttiita vakavalle koronavirustaudille. Koronavirustaudin jälkitautina voi saada myös bakteerin, kuten pneumokokin, aiheuttaman keuhkokuumeen. Koronarokotteen voi ottaa samanaikaisesti muiden rokotteiden kanssa. Rokottautumisen tiedetään antavan suojaa myös long covidilta.
Pneumokokki on yleinen jälkitauti
Pneumokokkibakteeri aiheuttaa ylähengitystieinfektioita, korva- ja poskiontelotulehduksia sekä vakavia tautimuotoja, kuten keuhkokuumetta, aivokalvontulehdusta ja vakavaa yleisinfektiota sepsistä. Iän suhteen merkittävimmässä riskissä pneumokokkitaudille ovat alle 5-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat, mutta taudit alkavat selvästi lisääntyä jo yli 35-vuotiaiden joukossa. Pneumokokin aiheuttamaa keuhkokuumetta tavataan runsaasti etenkin infektiokausien aikana, sillä se kehittyy usein influenssan, RS-viruksen ja muiden yleisten taudinaiheuttajien jälkitautina. Pneumokokkirokote antaa pitkäikäisen suojan myös muilta pneumokokin aiheuttamilta taudeilta, kuten aivokalvontulehdukselta ja sepsikseltä.
Matkailijankin muistettava tartuntariski
Talvea voi lähteä pakoon kaukomaille, mutta taudinaiheuttajia ei. Matkailijan kannalta on hyvä tiedostaa, että tällä hetkellä influenssatapauksia on runsaasti esimerkiksi Indonesiassa, Vietnamissa, Filippiineillä ja Senegalissa. Koronaa taas on liikeellä erityisesti Indonesiassa, mutta myös Itä-Euroopan maissa.
Talvikauden taudinaiheuttajat leviävät lähikontaktissa erityisesti pisaratartuntana. Pidempi yhdessä vietetty aika taudinkantajan kanssa, kuten vaikkapa samassa lentokoneessa matkustaminen, lisää tartunnan riskiä. Rokottautuminen ehkäisee tautien leviämistä, ja suojaa sekä omaa terveyttä että lähipiiriä.
Lue lisää: