HPV-rokote
Ihmisen papilloomavirus (HPV) tarttuu seksuaalisessa kanssakäymisessä ja on maailmanlaajuisesti hyvin yleinen infektion aiheuttaja. Suurin osa seksuaalisesti aktiivisista naisista ja miehistä saa tartunnan jossain vaiheessa elämäänsä. Erilaisia papilloomaviruksia tunnetaan yli 100 ja näistä ainakin neljäntoista tiedetään aiheuttavan syöpiä. HPV voi aiheuttaa kohdunkaulan, peniksen, peräaukon, emättimen, ulkosynnyttimien sekä pään ja kaulan alueen syöpiä. HPV:n aiheuttama kohdunkaulansyöpä on maailmanlaajuisesti yksi yleisimmistä syövistä naisilla. Suomessa kohdunkaulan syöpä on harvinaistunut papa-seulontojen myötä. Eniten syöpää esiintyy 30-44-vuotiailla naisilla. Kahden HPV-tyypin (16 ja 18) tiedetään aiheuttavan 70% kohdunkaulan syöpätapauksista ja syövän esiasteista. HPV-rokote on kliinisten tutkimusten perusteella turvallinen ja tehokas HPV-infektion aiheuttamien syöpien ehkäisyssä.
HPV-infektion tarttuminen ja oirekuva
Suurin osa HPV-tartunnoista tulee nuoruudessa ensimmäisissä seksisuhteissa. HPV tarttuu yhdynnän lisäksi myös limakalvokosketuksessa, suuseksissä ja käsien välityksellä, joten kondomi ei anna riittävää suojaa infektiolta. Suurin osa HPV-infektioista paranee itsestään tartunnan jälkeen, mutta osa kehittyy vuosien aikana syöväksi, syövän esiasteeksi, kurkunpään papillomatoosiksi tai sukuelinten kondyloomaksi. HPV:n ja kohdunkaulasyövän välinen yhteys on erittäin vahva, ja lähes kaikki kohdunkaulasyövät ovat HPV:n aiheuttamia.
Erityisesti HPV-alatyypit 6 ja 11 aiheuttavat visvasyyliä eli kondyloomia sekä papillomatoosia eli kurkunpään papilloomia. Kondyloomat tulevat naisilla ulkosynnyttimiin, emättimeen tai kohdunnapukkaan ja miehillä sukuelinten limakalvoille, peniksen iholle tai peräaukkoon. Papilloomat ovat tavallisimpia kurkunpään hyvänlaatuisia kasvaimia. Niitä hoidetaan kirurgisesti poistamalla ulkoinen kasvainmassa. Papillomatoosi on harvinainen mutta kerran tultuaan herkästi uusiutuva vaiva.
HPV-rokote kansallisessa rokotusohjelmassa
Tällä hetkellä on olemassa kolme erilaista HPV-rokotevalmistetta, jotka kaikki antavat hyvän suojan kohdunkaulan syöpää aiheuttaville alatyypeille 16 ja 18. Suomessa kansallisessa rokotusohjelmassa käytetään kaksivalenttista (alatyypit 16,18) HPV-rokotetta. Ristisuojan ansiosta rokote antaa suojaa myös muutamalle muulle syöpää aiheuttavalle HPV-alatyypille. Rokote annetaan kouluterveydenhuollossa 10-12v. iässä. Lukuvuoden 2022–2023 loppuun saakka rokotussarja voidaan aloittaa, kunnes nuori on täyttänyt 18 vuotta (lue THL:n uutinen asiasta).
Parhaimman rokotussuojan saa, kun rokotukset aloitetaan ennen kuin nuori on seksuaalisesti aktiivinen, jolloin HPV-infektiota ei ole vielä päässyt syntymään. Myöhemmin rokotussuojaa saa vielä niille virustyypeille, joita elimistö ei ole siihen mennessä kohdannut. (lähteet: WHO ja THL)
Gardasil 9 -rokote
Suomen Rokotepalvelun kautta on saatavilla Gardasil 9 -rokote, joka antaa suojaa niin syöpää kuin kondyloomia ja papilloomia aiheuttaville HPV tyypeille (6, 11, 16, 18, 31, 33, 45, 52 ja 58). Rokote on tarkoitettu 9 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Yli 30-vuotiaat eivät yleensä enää hyödy rokotteesta, sillä tässä vaiheessa valtaosa papilloomavirustartunnoista on jo saatu. Varsinaista yläikärajaa rokotteella ei kuitenkaan ole ja oma elämänhistoria ja -tilanne vaikuttavat rokotteesta saatavaan hyötyyn. Gardasil 9 ‑rokotteen antamisen jälkeen tavanomaisimpia haittavaikutuksia ovat pistokohdan kipu, turvotus ja punoitus, päänsärky, pahoinvointi, väsymys ja kuume.
HPV ja rokotusaikataulu
Gardasil9 -rokotetta suositellaan otettavaksi 2-3 annosta riippuen iästä aloittaessa rokotussarjaa.
9-14-v iässä: 2 annosta aikataululla 0, 6-12 kk
15 vuotta täyttäneillä: 3 annosta aikataululla 0, 2, 6 kk
Rokotevalmistajan suosituksesta poiketen WHO on suositellut siirtymistä iänmukaisesti yhden tai kahden annoksen sarjaan: 9-14-vuotiaat 1-2 annosta, 15-20-vuotiaat 1-2 annosta ja yli 21-vuotiaat 2 annosta 6kk välillä.
Rokotetta on saatavilla klinikoillamme ja rokotukselle voit tulla aina ilman ajanvarausta!
Lue lisää:
Rokotepalvelun Lasten rokotukset -artikkeli
HPV-rokote aikuisille (rokotevalmistaja MSD:n sivusto)
Papilloomavirukset limakalvoilla (Duodecim-lehden artikkeli)
Rokotusaikataulusta lisää tietoa:
Healthline media: https://www.medicalnewstoday.com/articles/single-dose-hpv-vaccine-highly-effective-study-shows#A-randomized,-controlled-trial
