Puutiaisaivokuumeen riskialueet laajenevat jälleen – Sairastuneiden määrä kasvoi selvästi viime vuonna

Punkeista on tehty havaintoja jo alkuvuodesta. Paras tapa ehkäistä punkkien levittämää puutiaisaivokuumetta (TBE) on rokottautumalla sitä vastaan TBE-rokotteella. Osassa maata TBE-rokotteen voi saada osana kansallista rokotusohjelmaa ja osassa Suomea rokotetta suositellaan hankittavaksi omakustanteisesti. Puutiaisaivokuumetapausten määrä kasvoi selkeästi viime vuonna, joten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on lisännyt kansalliseen rokotusohjelmaan TBE-riskialueita sekä laajentanut rokotesuosituksia uusilla alueilla.

Punkit kantavat Suomessa kahta vaarallista tautia, bakteerin aiheuttamaa borrelioosia ja viruksen aiheuttamaa puutiaisaivokuumetta. Borrelioosia voidaan hoitaa antibiooteilla, mutta puutiaisaivokuumeeseen ei ole olemassa tiettyä hoitoa. Ainoa tapa ehkäistä puutiaisaivokuumetta on rokottautumalla sitä vastaan TBE-rokotteella. Punkkeja esiintyy koko maassa, mutta rannikkoseuduilla ja vesistöjen läheisyydessä on korkein riski sairastua.

THL raportoi viime vuoden puutiaisaivokuumetapausten määrässä olleen selkeää kasvua verrattuna edeltäviin vuosiin. Tartuntatautirekisterin mukaan vuoden 2023 aikana puutiaisaivokuumeeseen sairastui 160 henkilöä, eli noin neljännes enemmän, kuin vuonna 2022. Ennen vuotta 2021 tartuntojen määrä on jäänyt aina alle sadan. Suurin osa tartunnoista on todettu rokottamattomilla henkilöillä. Viime vuoden TBE-tapauksia voi todellisuudessa olla vielä enemmän, sillä vuoden 2023 aikana diagnooseja seurattiin vain yhdeksän kuukauden ajalta koko kalenterivuoden sijaan.


Punkeista tehty havaintoja jo alkuvuodesta


Yleisesti ajatellaan, että punkit heräävät talviunilta 5 asteen lämpötilassa. Turun yliopiston ja lääkeyhtiö Phizerin kehittämään Punkkilive-applikaatioon on kuitenkin tänä vuonna jo raportoitu punkkihavaintoja Keski- ja Etelä-Suomen alueilta. Ruotsin Maatalousyliopiston (SLU), SVA:n ja Linköpingin Yliopiston viime vuonna julkaisema tutkimus osoittaa myös, että punkit voivat olla aktiivisia alhaisemmissakin lämpötiloissa. Tutkimuksen mukaan punkit aktivoituvat esim. villieläinten maatessa ja lämmittäessä punkkien talvehtimisalueita. Suomessakin on löydetty aktiivisia punkkeja sydäntalvella talvehtimasta puuvajojen halkopinoissa. Potilaiden mahdolliset TBE- ja borrelioositartunnat tulisi ottaa huomioon myös talvella ruotsalaisen tutkimuksen mukaan.


Rokotesuosituksia on laajennettu kattamaan uusia TBE-riskialueita


THL seuraa puutiaisaivokuumetartuntoja tehostetusti ja tarkentaa rokotussuosituksia vuosittain. Kansallista rokotusohjelmaa on laajennettu tänä vuonna kattamaan useita uusia puutiaisaivokuumeen riskialueita. Rokotusohjelma laajenee Helsingissä, Lappeenrannassa, Raaseporissa, Tohmajärven kunnassa ja Kemissä.

Puutiaisaivokuumerokotteen saa osana kansallista rokotusohjelmaa kaikki kolme vuotta täyttäneet alueilla vakituisesti asuvat sekä pitkäaikaiset loma-asukkaat. Huomioitavaa on, että suojaa on ylläpidettävä tehosterokotteilla, jotka eivät kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan edes korkean TBE-riskin alueilla, vaan ne ovat omakustanteisia. TBE-rokotetta suositellaan myös omakustanteisesti otettavaksi useilla rannikkoseuduilla ja vesistöjen läheisyydessä kaikille luonnon ja viheralueiden läheisyydessä asuville, mökkiläisille ja paljon luonnossa liikkuville. Puutiaisaivokuumeen esiintyvyyden ja rokotesuositukset voi tarkistaa THL:n sivuilta.


Puutiaisaivokuumerokotteen voi hankkia yksityisestä terveydenhuollosta omakustanteisesti


Puutiaisaivokuumerokote on hyvin siedetty ja se voidaan antaa yhdestä ikävuodesta lähtien. Perussarjaan kuuluu kolme rokotetta, jonka jälkeen rokotesuoja tulee tehostaa. Ensimmäinen tehosterokote tulee ottaa kolmen vuoden kuluttua, jonka jälkeen suojaa tehostetaan ikään perustuen.

Rokoteklinikoillamme on jo näkynyt huomattavasti enemmän TBE-rokotteen ottajia viime vuoden tammi-helmikuuhun verrattuna. Rokotteen voi ottaa mihin aikaan vuodesta tahansa. Paras aika aloittaa perusrokotesarja on kuitenkin nyt alkuvuodesta, jotta ehtii saada kaksi rokoteannosta ennen punkkikauden alkua. Mikäli TBE-rokotuksia on otettu aiemmin, kannattaa tarkistaa, että tehosterokotteet on otettu ajallaan, jotta suoja pysyy kunnossa. Säännöllinen punkkitarkastus on myös tärkeä muistaa, sillä rokote ei suojaa borrelioosilta”, kertoo TBE-rokotevastaava terveydenhoitaja Tiina Kuusela Suomen Rokotepalvelusta.

Puutiaisaivokuumerokote ei ole tarpeellinen pelkästään luonnossa liikkuville, sillä punkit viihtyvät erinomaisesti myös hyvin hoidetuissa kaupunkien puistoissa, golf- ja jalkapallokentillä sekä kotipuutarhoissa. Myös kotieläimet kantavat usein punkkeja. Luonnossa, viheralueilla ja vesistöjen lähellä liikkuessa on hyvä käyttää pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita sekä tehdä päivittäinen punkkitarkistus.